Treeni, terveysliikunta, hyötyliikunta, liikunta. Minkälainen liikunta nyt oikeasti kehittää ja on meille tavallisille ihmisille hyväksi? Mulla on tunne, että aika moni kokee, että treenin pitäisi olla jotenkin tosi intensiivistä, kovaa ja haastavaa ja että treenata pitäisi sitten ainakin viisi kertaa viikossa, jotta se voisi kehittää ja olisi oikeasti ”hyödyllistä”. Sitten homma kaatuukin monesti jo täysin epärealistisiin tavoitteisiin - tulee pettymyksiä, kun ”en pystynytkään sitoutumaan treeneihin” tai ”kroppa ei kestänytkään treeniä” ja pettymykset taas johtavat herkästi liikunnan lopettamiseen tai siihen, että kroppa laittaa stopin liialliselle kokonaiskuormalle, vaikka intoa vielä riittäisikin. Kun kyseessä on monesti aivan liian kovaa ja korkealta aloittaminen, vääriin asioihin keskittyminen tai arjen kokonaisuuden huomioitta jättäminen, jotka lopulta johtaa takaisin lähtötilanteeseen - liikkumattomuuteen.

Mä kysynkin monesti aina asiakkailtani ohjelmaa tai ohjelmointia suunnitellessani, että mikä on AIDOSTI realistinen treenimäärä viikossa ja AIDOSTI realistinen yhden treenin kesto juuri tähän hetkeen ja elämäntilanteeseen? Lisäksi haastattelen kattavasti muutoin elämäntavoista ja liikunnan harrastamiseen vaikuttavista asioista, kuten sairaudet, lääkitykset, liikuntatausta, arkiliikunnan määrä, työnkuva, unenlaatu, stressitasot ja elämäntilanne. Se mikä on kenellekin KEHITTÄVÄÄ liikuntaa on siis todellakin yksilöllistä. Kova kuntoisen tulee treenata kovempaa kehittyäkseen, aloittelijan on järkevämpää keskittyä ensin hyvin tavallisiin arkisiin asioihin ja muutoksiin ennen kuin päästään käsiksi enemmän kehittävään harjoitteluun. Ja sitten päästään vielä sen kysymyksen äärelle, että mikä on oikeasti TARPEELLISTA, jos pohditaan terveyden näkökulmaa ja yleisesti hyvinvoinnin edistämistä ilman suuria liikunnallisia tavotteita.

Onko kaikkien meidän tarpeen treenata aina kohti jotakin? Tavoitteellisesti? Mielestäni ei. Mutta tietynlainen liikkuminen on mielestäni jokaisen yksilön velvollisuus. Ei vain itseään ja läheisiään kohtaan, vaan myös toimivaa yhteiskuntaa ja terveydenhuoltoa ajatellen. Jo nyt liikkumattomuus aiheuttaa valtavan kustannuserän perusterveydenhuollolle, kun elintapasairaudet ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet, joita voisi ennaltaehkäistä sekä hoitaa hyvinkin simppeleillä perusasioilla, kuormittavat terveydenhuoltoa ja aiheuttaa valtavan määrän esimerkiksi sairauspoissaoloja (jotka jälleen aiheuttavat valtavia kulueriä). Siksi jaksan ihmetellä, miksi liikuntapalvelut kuuluvat edelleen alv-piiriin (moni hyötyisi edullisesta liikunnasta huomattavasti enemmän kuin alv 0% kantaan kuuluvasta hieronnasta). Mutta etten rönsyile liikaa, palataan aiheeseen. Miten kannattaa liikkua, jos haluaa pitää itsestään huolta ilman suurempia liikunnallisia tavotteita?

Oleellista liikuntaa aloittaessa on keskittyä ensin perusasioihin. Minkälaista arki on ja miten arjessa liikutaan? Ei kannata hypätä intohimoisesti crossfit-harjoitteluun, jos ei ole vuosiin harrastanut lainkaan liikuntaa, eikä kannata alkaa juosta neljää kertaa viikossa, jos et ole aiemmin juossut edes kerran kuukaudessa. Aika harvan keho kestää sellaista kuorman kasvua kertaheitolla (mitä enemmän ikää sitä vähemmän kroppa kerralla kestää…valitettavasti). Kaiken taustalla on peruskunto, joka monien kohdalla olisi kehitettävissä ja/tai vähintäänkin ylläpidettävissä ihan tavallisella arkiliikunnalla. Usein myös kovaa ja paljon treenaavien kanssa käyn keskustelua hyötyliikunnasta - melko tyypillistä tuntuukin olevan, että ne, joiden kroppa ja hermosto kestää kovaa treeniä, liikkuvat todella monipuolisesti myös muutoin arjessaan. Peruskuntoa ja kehon toimintakykyä ylläpidetään siis myös liikkumalla arjessa paikasta toiseen, eli kevyttä, terveyttä edistävää liikuntaa tulee todennäköisesti yhtä paljon kuin sitä intensiivistä, kovemman sykkeen tai isomman kuorman harjoittelua. Toki myös intensiivisen harjoittelun tulee olla järkevästi mietittyä, jotta kuorma ei kasva liian kovaksi, peruskuntoharjoittelun pitää olla osa myös treenikokonaisuutta ja elämän perusasioiden tulee olla kunnossa, jotta keho sekä hermosto pääsee myös palautumaan riittävästi (tiesitkö, että paremman peruskunnon on todettu myös edistävän palautumista yleisesti arjessa?). Ravitsemuksesta puhumattakaan, mutta jätän sen aiheen siihen paremmin perehtyneille.

Vaikka minä(kin) monesti puhun voimaharjoittelusta ja järkevästä, progressiivisesta (nousujohteisesta) harjoittelusta, kehittymisestä, edistymisestä ja uuden oppimisesta liikunnan yhteydessä, fakta on kuitenkin se, että kaikenlainen liikunta - siis ihan mikä tahansa - on aina terveydelle hyväksi. Aina on parempi valita kävelyllä käyminen kuin sohvalle jääminen, on parempi lähteä tanssitunnille (tai laittaa hyvä biisi soimaan ja tanssia sydämensä kyllyydestä sen yhden kappaleen verran) kuin istua läppärin äärellä, on parempi tehdä 10 minuutin kehonpainojumppa olohuoneessa kuin skipata liikunta kokonaan. On parempi käydä työpäivän jälkeen vaikka pyörällä kilometrin päässä ruokakaupassa, kuin väsyneenä tehdä sama reissu autolla.

Fakta on myös se, että meidän nykypäivän hyvin passiivinen elämäntyylimme (etenkin, jos työ on passiivista, esim. päätetyötä) heikentää terveyttä ja että passiivisuuden ”korvaamiseksi” ei terveyden näkökulmasta riitä se, että käy kerran viikossa tunnin liikkumassa. Paikoillaan oloa on vaan liian paljon. Tämän(kin) takia suurempaan rooliin terveyden näkökulmasta astuu hyötyliikunta. Kevyt arkinen liikkuminen ja kehon käyttäminen osana tavallista elämää, päivittäin - se on kaikkein merkityksellisintä. Kauppakassien kantaminen, portaiden kiipeäminen, kävellyt askeleet, ylämäen kiipeäminen ja alamäessä vauhdin jarruttelu, pihatöiden tekeminen, lasten kanssa pulkkamäessä riehuminen. Ei se paljonko nostat rautaa kerran viikossa, jos muuten istut paikoillasi.

Arkiliikunta on myös se, joka opettaa mahdollisille lapsillesi aktiivista elämäntapaa: Kuljetteko päiväkotiin, ruokakauppaan tai kavereiden luokse kävellen tai pyörällä vai autolla? Onko teidän yhteistä ajanviettoa ehkä jokin yhdessä liikkuminen tai vaikka luontoon tutustuminen vai kotona, sisällä leikkiminen? Ne on niitä terveyden kannalta tärkeitä, monta kertaa viikossa toistuvia liikuntahetkiä, joilla on isompi merkitys terveyteen ja hyvinvointiin kuin moni uskoo tai tulee ajatelleeksi. Toki se varsinainen “treenaaminen“ (mitä se kenellekin sitten on) edistää terveyttä ja toimintakykyä aina vielä arkiliikuntaakin enemmän, mutta jos arkiliikuntaa ja tavallista liikkumista ei ole laisinkaan, koen tärkeämmäksi keskittyä siihen kuin käydä kerran viikossa “suorittamassa“ liikuntaa.

Itse koen, että omalla kohdallani se todellinen motivaatio liikuntaan syntyy kuitenkin vasta siitä kovemmasta, suunnitelmallisemmasta ja aktiivisemmasta treenistä - koska sen myötä oma kehittyminen on paljon helpompi huomata ja kehittyminen taasi motivoi treenaamaan lisää, haastamaan, kokeilemaan ja uskaltamaan. Onnistumisen elämykset onkin minulle yksi tärkeä tekijä liikkumisessa, joka vaikuttaa omaan mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin elämän kaikilla osa-alueilla. Uskallan väittää, että todella monen muun kohdalla toimii sama mekanismi - kunhan vaan ensin päästään sinne asti, että liikunnasta voi tulla haastavampaa ja kehittävämpää (ja että löytyy se sinulle sopiva liikuntamuoto). Mutta totta on myös se, että aina se ei voi sitä olla. Välillä oleellisinta on perusasiat, raitis ulkoilma, läheisten kanssa vietetty aika, pidemmät yöunet ja esimerkiksi kivuttomuus arjessa. Silloin on tärkeää muistaa, että perusasiat ratkaisee. Ei paljonko nostat maastavedossa tai jaksatko juosta 10 kilometria tuntiin.

Terveysliikunnan ja terveyskunnon määritelmästä voi lukea lisää esim. täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00934

Antoisia liikuntahetkiä loppu vuoteen just sulle! <3

Kääk! Hyvin kauan mielessä muhinut ajatus blogista on nyt vihdoin saatettu toteutuksen tasolle.

Ensimmäisen kerran muistan pohtineeni blogin aloittamista vuonna 2013, mutta silloin en oikein tiennyt mistä kirjottaisin ja idea jäikin hyvin ohimeneväksi, toisaalta säännöllisesti mieleen pulpahtavaksi ajatukseksi. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, oon ollut aloittamassa tätä noin sata kertaa. Ja yhtä monta kertaa päättänyt, että ei sittenkään. Aina mieleen on hiipinyt pohdinnat siitä, että miksi ketään kiinnostaisi lukea mun juttuja? Netti on täynnä kaikenlaisia hyvinvointivaikuttajia ja valmentajia, miksi joku päätyisi just mun tekstejä lukemaan? Lukeeko kukaan edes blogeja enää kaikkien niiden nopeita dopamiineja tarjoavien kolmen sekunnin tiktok-videoiden ja kahden lauseen instagrampäivitysten seasta? Ja viimeisenä ajatus siitä, että olenko mä muka riittävän pätevä kirjoittamaan hyvinvoinnista? Tai kirjoittamaan ylipäätään? Äidinkielen opiskelukin, kun on rajoittunut lukion oppimäärään.

Kaikista näistä fiiliksistä huolimatta, oon kuitenkin kerta toisensa jälkeen päätynyt siihen, että mitä noilla millään on väliä? Mä nautin kirjoittamisesta. Nautin siitä niin paljon, että mulla loppuu lähes poikkeuksetta instagramin kuvateksteistä kirjainmerkit kesken. Kirjoittaminen on mulle myös tapa jäsennöidä ympäröivää maailmaa, ymmärtää omia kokemuksiani paremmin ja toteuttaa itseäni ja luovuuttani. Lopulta epäily “miksi kirjoittaisin?“ on siis vaihtunut toteamukseksi “miksi jättäisin kirjoittamatta?”. Jos ajan saatossa voin tarjota jollekin teksteilläni vertaistukea, empatiaa, ymmärrystä tai ahaa-elämyksiä omasta hyvinvoinnista tai elämästä ylipäänsä niin sehän on sitten kaikki vaan plussaa!

Pidän tätä kuitenkin vain harrastuksena ja pyrin säilyttämään rennon asenteen kirjoittamista kohtaan. Kirjoitan silloin, kun tuntuu siltä ja koen, että mulla on jotain sanottavaa. Joskus tekstejä saattaa tippua usein, mutta joskus voi myös tulla pidempiä ajanjaksoja jolloin mun fokus ja luovuus kohdistuu johonkin muualle.

Blogin teema tulee pyörimään tuttuun tapaani paljon hyvinvoinnin ympärillä. Liikunnan, palautumisen, stressin, kuormituksen ja niiden hallinnan sekä kehon ja mielen yhteyden, mielenterveyden, migreenin ja muun muassa uupumuksen teemoihin keskittyen. Lisäksi mukaan mahtuu varmasti myös ihan tavallista elämää, arkea taaperon kanssa, yrittäjyyttä ja mikä nyt ikinä on omassa elämässäni ajankohtaista milloinkin.

Luotan siihen, että matka opettaa. Ja siihen, että jännitys - tai jopa pelko - tämän julkaisemisesta (Mitä jos kukaan ei lue tätä? Mitä jos joku lukee tämän? En tiedä kumpi pelottaa enemmän) kertoo siitä, että tämä kannattaa tehdä. Että tämä on minulle tärkeää. Jännittynein ja innostunein tunnelmin, toivotan kaikki tervetulleiksi blogini pariin <3

-Leena

PS. Yhtäkään tekstiä en ole vielä valmiiksi kirjoittanut! Edes aihioita ei löydy, vain otsikoita. Että näin itselleni uskollisena “perse edellä puuhun“ mentaliteetilla tähän nyt taas ryhdytään. Tai kai sitä voi kutsua tunteella elämiseksi tai rohkeudeksikin. Valitkoon kukin itse mihin leiriin kuuluu :D

Treeniä vai terveysliikuntaa?

Hei mä kirjoitan!